Itsemyötätuntolihakset

Tervehdys pitkästä aikaa!

Tälla osastolla on ollut hiljaista, mutta lupaan ainakin omalta osaltani aktivoitua syys-talven mittaan ja päivittää Huoltsikan blogia tiheämmin ja useammin.

Meistä kukaan ei ole immuuni elämälle. Hirveän usein kuulee, kuinka jotain tunteesta, käytösmallista tai mieltä vaivaavasta asiasta pitäisi päästä lopullisesti eroon. Kerrottakoon nyt, että se on täysin mahdoton ja kohtuuton vaatimus. Voimme kyllä muokata käytöstämme, ajattelutapaamme ja suhtautumistamme, mutta tunteistamme ja ajatuksistamme emme pääse eroon. Meillä on kuitenkin mahdollisuus valita, miten niitä kohtaamme tiukalla hetkellä. Yksi itselleni merkittävimmistä työkaluista on ollut itsemyötätunto. Olen opetellut olemaan tuomitsematta asioita ja suhtautumaan itseeni vaikealla hetkellä lempeästi piiskaamisen sijaan. Nyt näyttää siltä, että pitkällinen treeni on tuottanut tulosta: eilen, varmaan ekaa kertaa elämässäni, sisäinen suorittajani teki yhteistyötä itsemyötätuntolihasteni kanssa!

Entiselle minälleni eilinen olisi ollut paska päivä. Murhamenkkojen* takia huonosti nukutun yön jälkeen edessä oli kirjanpidon läpikäynti ja alv-ilmoituksen tekeminen. Olin tietenkin jättänyt nämä dedistä edeltävään päivään. (Muutosta entisestä: ei enää viime tippaan!) Ajatuskin inhotti, joten pakenin heti aamupäivällä pariksi tunniksi kirpparille. Siellä huomasin oikean solisluuni olevan hieman sijoiltaan ja niskaakin jomotti. Oho. Kirppikseltä palatessani tsemppasin itseäni jämäkästi ja tein toimintasuunnitelman. Aina yhden etapin saavutettuani annoin itselleni luvan harjoittaa sijaistoimintoja – keittelin teetä, suunnittelin tulevia blogitekstejä valmiiksi, viikkasin puhtaat pyykit kaappeihin, pyörin sosiaalisessa mediassa ja lopulta palautin itseni päivän tehtävän äärelle. Noin klo 17.30 oli kirjanpito valmis ja alv. maksettu – päivän etuajassa, verottajan sivujen tökkimisestä huolimatta!

Wau! Mun itsemyötätuntolihakset on kasvaneet ja vahvistuneet – lisää treeniä niille!

Kun päivän missio oli suoritettu, solisluu paukahti paikoilleen, niska oli edelleen kipeä, selkää särki ja murhamenkat käynnissä. Annoin itselleni hetken luvan rypeä itsesäälissä ja ruikutin aiheesta vielä whatsappissa miesystävälleni ja totesin, että tänään ehkä ollutkaan niin hyvä päivä.

Siis mitä ihmettä oli tapahtunut? Ohitinko omat tuntemukseni ja kurjuuteni? En. Päästinkö itseni helpolla, vaikken piiskannut itseäni? En. Olinko jämäkkä itseäni kohtaan? Kyllä. Sainko pakolliset asiat ja vähän extraa tehtyä? Kyllä. Koinko kärsimystä? Kyllä, mutten antanut sille valtaa. Toimin arvottamatta ja tuomitsematta itselleni vaikeassa tilanteessa ja tukalassa olossa. Eilinen oli lopulta vain päivä muiden joukossa.

Wau! Mun itsemyötätuntolihakset on kasvaneet ja vahvistuneet – lisää treeniä niille!

*Murhamenkat = Todella kivuliaat, paljon vuotavat kuukautiset, joiden ohivuotojen seurauksena alushousut ja usein myös lakanat, tuolit, jne ovat veressä ja näyttävät mahdollisilta murhapaikoilta. Edes yösiteen käyttö päivällä ei välttämättä auta suojaamaan veritahroilta.

Laura

Laura

Olen Jomon-Shindo Kouluttaja/hoitaja LauraKokkonen. Mut tunnetaan artistien keskuudessa myös nimellä Varatäti. Opetan oman kehon kuuntelua ja rentoutumista. Kerron tässä blogissa yksityishenkilönä ajatuksiani ja havaintojani. Nämä ovat minun henkilökohtaisia mielipiteitäni, eivätkä ne ole välttämättä yhteneviä Ihmishuoltamon muiden hoitajien kanssa.
Laura

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: