Sonkyo, häh? Eikö se olekaan Shindo?

Shindo, eli Kuratomi Jomon Shindo, elää ja kehittyy – ensin oli kuusi perusvenytystä ja niiden tukiotteet, sitten tuli Jomon-Shindo ja parisensataa kiertotaivutuksessa tehtävää liikettä lisää ja nyt uusinta hottia on Kuratomi Method, johon kuuluu mm. Sonkyo Stretch, Tasuki Gake, Space Walk, Yutanpo, Nail Method ja Coko Method.

Sonkyo- eli vapaasti käännettynä kyykkyvenyttely, on tehokas itsehoidollinen liikesarja, joka antaa kyytiä kireille takareisille ja turhalle stressille.

Kuratomi Jomon Shindon kehittäjä, sensei Kazuko Kuratomi Tallinnassa lokakuussa 2018. Senseillä on kädessään Jomon-ruukun kuva, joka on ollut inspiraationa kietotaivutusvenyttely Jomon Shindolle.

Kävin itse Shindon kehittäjän, sensei Kazuko Kuratomin, opissa 10 päivää – ensin nelisen päivää Virossa fiilistelemässä Jomon-Shindoa ja opettelemassa Sonkyo Stretchin. Sen jälkeen kuusi päivää Lahdessa, jossa opiskelin vielä Tasuki Gaken, Space Walkin ja Nail Methodin. Yutanpo tarttui työkalupakkiin jo vuosi sitten ja siitä seurasikin ainutlaatuinen Jomon-Shindoon yhdistetty venyttelyryhmä Ihmishuoltamolle, jonka hämmästyttävistä tuloksista myöhemmin. Tulevissa blogikirjoituksissa keskityn avaamaan Kuratomi Jomon Shindon eli tuttavallisemmin vaan Shindon, uusimpia tuulia.

Sonkyo- eli vapaasti käännettynä kyykkyvenyttely, on tehokas itsehoidollinen liikesarja, joka antaa kyytiä kireille takareisille ja turhalle stressille. Sonkyoon kuuluu kyykkyjä, maukkaan tiukkaa jalkasarjaa, vielä maukkaampia tukiotteita ja tuttuun tapaan ihanan rentoa olotilaa, kun keho viimeinkin suostuu syvän hengityksen avulla päästämään irti kireyksistä. Tarpeen vaatiessa liikkeitä helpotetaan hoitoliinan tai tasuki gake -köyden avulla ja etsitään rennompaa tapaa olla ja jopa levätä kyykyssä – omaa kehoa kuunnellen tietysti! Normaalista kyykkytreenistä Sonkyo eroaa siinä, että kyykkyyn ei mennäkään pylly pitkällä, vaan selkä mahdollisimman suorana, paino nilkoilla. Kyykkiminen ja jalkasarjan tekeminen ylläpitävät nivelten liikkuvuutta eli nilkat, polvet, lonkat, lantio ja selkä kiittävät. Olen teettänyt Sonkyo-jalkasarjaa muutamissa venyttelyryhmissä ja vastaanotto on ollut riemukasta: “Tää on just sitä mitä jalat kaipaa!” ja “Tehdäänhän tätä lisää?”

Sonkyo-venyttelyssä takareisien kireydet saavat kyytiä. Ihanan rentouttavaa!

Itsellä kahden päivän tiukka Sonkyo-treeni nosti jopa hikeä pintaan, takareisistä löytyi kireyksiä joita en siellä tiennyt olevan ja venytyksiin jäädessä nukahdin asentoihin, joihin en olisi ikinä uskonut nukahtavani! 😀 Lisäbonuksena myös peräpukamat kutistuivat, eikä niiden olemassaoloa ole sen jälkeen oikeastaan enää huomannut. Ja kyllä, Sonkyosta saa saman kasvojenkohotusefektin, kuin Jomonista – kesto tosin on jopa seuraavaan aamuun asti…! Voisiko tässä olla itsehoidollinen haastaja jopa kauneuskirurgialle? Se jää nähtäväksi.

Sonkyo Workshop Ihmishuoltamolla la 24.11. klo 11-15. Tervetuloa! Ilmoittautumiset: p.0500303561/Laura

www.facebook.com/events/694742184243416

Usko tai älä tähän asentoon voi nukahtaa! Niin kävi itselleni kesken Kuratomin koulutuksen. Hups! 😀 Näyttää vaikeammalta kuin oikeasti onkaan.

 

Itsemyötätuntolihakset

Tervehdys pitkästä aikaa!

Tälla osastolla on ollut hiljaista, mutta lupaan ainakin omalta osaltani aktivoitua syys-talven mittaan ja päivittää Huoltsikan blogia tiheämmin ja useammin.

Meistä kukaan ei ole immuuni elämälle. Hirveän usein kuulee, kuinka jotain tunteesta, käytösmallista tai mieltä vaivaavasta asiasta pitäisi päästä lopullisesti eroon. Kerrottakoon nyt, että se on täysin mahdoton ja kohtuuton vaatimus. Voimme kyllä muokata käytöstämme, ajattelutapaamme ja suhtautumistamme, mutta tunteistamme ja ajatuksistamme emme pääse eroon. Meillä on kuitenkin mahdollisuus valita, miten niitä kohtaamme tiukalla hetkellä. Yksi itselleni merkittävimmistä työkaluista on ollut itsemyötätunto. Olen opetellut olemaan tuomitsematta asioita ja suhtautumaan itseeni vaikealla hetkellä lempeästi piiskaamisen sijaan. Nyt näyttää siltä, että pitkällinen treeni on tuottanut tulosta: eilen, varmaan ekaa kertaa elämässäni, sisäinen suorittajani teki yhteistyötä itsemyötätuntolihasteni kanssa!

Entiselle minälleni eilinen olisi ollut paska päivä. Murhamenkkojen* takia huonosti nukutun yön jälkeen edessä oli kirjanpidon läpikäynti ja alv-ilmoituksen tekeminen. Olin tietenkin jättänyt nämä dedistä edeltävään päivään. (Muutosta entisestä: ei enää viime tippaan!) Ajatuskin inhotti, joten pakenin heti aamupäivällä pariksi tunniksi kirpparille. Siellä huomasin oikean solisluuni olevan hieman sijoiltaan ja niskaakin jomotti. Oho. Kirppikseltä palatessani tsemppasin itseäni jämäkästi ja tein toimintasuunnitelman. Aina yhden etapin saavutettuani annoin itselleni luvan harjoittaa sijaistoimintoja – keittelin teetä, suunnittelin tulevia blogitekstejä valmiiksi, viikkasin puhtaat pyykit kaappeihin, pyörin sosiaalisessa mediassa ja lopulta palautin itseni päivän tehtävän äärelle. Noin klo 17.30 oli kirjanpito valmis ja alv. maksettu – päivän etuajassa, verottajan sivujen tökkimisestä huolimatta!

Wau! Mun itsemyötätuntolihakset on kasvaneet ja vahvistuneet – lisää treeniä niille!

Kun päivän missio oli suoritettu, solisluu paukahti paikoilleen, niska oli edelleen kipeä, selkää särki ja murhamenkat käynnissä. Annoin itselleni hetken luvan rypeä itsesäälissä ja ruikutin aiheesta vielä whatsappissa miesystävälleni ja totesin, että tänään ehkä ollutkaan niin hyvä päivä.

Siis mitä ihmettä oli tapahtunut? Ohitinko omat tuntemukseni ja kurjuuteni? En. Päästinkö itseni helpolla, vaikken piiskannut itseäni? En. Olinko jämäkkä itseäni kohtaan? Kyllä. Sainko pakolliset asiat ja vähän extraa tehtyä? Kyllä. Koinko kärsimystä? Kyllä, mutten antanut sille valtaa. Toimin arvottamatta ja tuomitsematta itselleni vaikeassa tilanteessa ja tukalassa olossa. Eilinen oli lopulta vain päivä muiden joukossa.

Wau! Mun itsemyötätuntolihakset on kasvaneet ja vahvistuneet – lisää treeniä niille!

*Murhamenkat = Todella kivuliaat, paljon vuotavat kuukautiset, joiden ohivuotojen seurauksena alushousut ja usein myös lakanat, tuolit, jne ovat veressä ja näyttävät mahdollisilta murhapaikoilta. Edes yösiteen käyttö päivällä ei välttämättä auta suojaamaan veritahroilta.

Minulla on ikävä, eikä siinä ole mitään pahaa tai väärää

Minä kaipaan. Voi hyvä Luoja, että minä kaipaan! Parisuhteessani ei ollut mitään vikaa. Oli rakkautta, toimiva kommunikaatio, tahtotila, läsnäoloa, kunnioitusta, uskomaton fyysinen kemia, tukea ja tilaa olla itsensä (puolin toisin) – kaikki isot linjat olivat kohdillaan. Tai niin molemmat luulimme. Vain suunta oli eri ja tuli ero. Siksi minä kaipaan. Jos olisimme jatkaneet yhdessä, jompikumpi – tai pahimmassa tapauksessa molemmat – olisi menettänyt itsensä. Se olisi ollut aivan liian kallis hinta maksettavaksi siitä, että vierellä kulkee loistava kumppani. Tämä oli kaikin puolin erilainen, kuin aiemmat suhteeni. Se oli paras ja tasa-arvoisin parisuhde, joka minulla on koskaan ollut. Se olisi kuitenkin jatkuessaan maksanut minulle elämäni tärkeimmän ja kalleimman ihmisen, minut itseni.

Heti eron jälkeen keskityin huolehtimaan itsestäni erityisen hyvin. Ystävät riensivät apuun. Minua on viety syömään, jaksamisestani on huolehdittu, minua on kannateltu, tuettu, rakastettu ja halattu. Kun huomasin laiminlyöneeni ulkoista olemustani, siihenkin löytyi yhtäkkisesti muutos. En ehtinyt edes kissaa sanoa, kun tukkani oli leikattu, ripset ja kulmat kestovärjätty ja jopa vaatekaappiini ilmaantui pari uutta ihanuutta – noin vaan! Kukaan ei ole vaatinut minua olemaan muuta kuin sitä mitä sillä hetkellä olen. Olen saanut istua hiljaisena zombiena, vereslihaisena tyhjyyteen tuijottajana ja voimattomana raatona. Olen myös saanut olla reipas ja riehakas, hetkittäin jopa tasapainoinen, touho itseni. Olen saanut olla. Olen usein sanonut, että sen minkä olen parisuhteissa menettänyt, on minulle ystävissä kompensoitu moninkertaisesti. Se tekee minusta sanoinkuvaamattoman kiitollisen.

Hetkittäin toivon, että voisin vihata – häntä tai itseäni, että voisin mennä eteenpäin vanhalla, tutulla tavalla. Vaan en voi. En vihaa itseäni, enkä häntä – päinvastoin, olen kiitollinen siitä, että niin upea ihminen taittoi pätkän matkaa kanssani. Siitä luopuminen ja irti päästäminen kirvelee. Hyvä on, olen hetkittäin vihainen. Olen vihainen Universumille, että jälleen kerran jouduin päästämään irti rakastetustani. Kuitenkin tiedän, että näin oli paras. Sain kuitenkin paljon; opin ihan hirveästi itsestäni ja toisesta. Jäin tästä parisuhteesta ehdottomasti plussalle ja se kai tässä onkin niin vaikeaa, että samalla kun kokee suunnatonta kiitollisuutta, kokee samanaikaisesti suurta surua. Ei hän ole elämästäni mihinkään hävinnyt, koen vain helpommaksi pitää etäisyyttä. Kuten kai hänkin, en tiedä. Sen tiedän, että tämä rakas ihminen jätti minuun syvän, positiivisen jäljen. Hän pääsi paksun nahkani alle – annoin hänen nähdä herkkyyteni ja vahvuuteni, päästin hänet iholleni ja annoin olla – ilman tarvetta työntää pois tai pitää kiinni.

Näen hänestä unia. Niissä olemme välillä yhdessä ja samalla eronneita. Alitajuntani prosessoi. Päivä päivältä tämä on helpompaa. Välillä suru ja ikävä hyökyy ylitseni, kuten hetki ennen kuin aloin tätä kirjoittaa. Tavallaan tämä on helpoin ero tähän mennessä kaikesta kirvelystä huolimatta. Tiedän, että tästäkin selviän. Välillä jopa vituttaa, että tiedän, ettei tähän edes kuole. Minulla on ikävä, eikä siinä ole mitään pahaa tai väärää.

Kaipaus kertoo siitä, että kyseisellä ihmisellä oli, ja ON, minulle merkitystä. Ja jos sinä, rakas ex-kumppanini luet tämän, niin nyt tiedät, että kaipaan sinua. En sitä tule sinulle tällä kertaa suoraan kertomaan. Se kyvyttömyys suotakoon minulle anteeksi. Kiitos vielä kerran, ihan kaikesta. <3

”Haluaisin, että olisit minun…” Kahden kauppa, kolmannen korvapuusti vai pelkkää pahaa pullaa?

HUOM! Tarina on tosi. Se on kirjoitettu neiti Toisen luvalla: hänen kertomuksensa, hänen näyttämänsä kirjeenvaihdon ja muiden viestien pohjalta. Tarinan kuvituskuva on aito kuvankaappaus herra Avon viestistä. Nimet, kohtaamispaikat ja kaikki muut mahdolliset tuntomerkit on muutettu. Teksti on kirjoitettu tarkkailijan näkökulmasta, ilman tarvetta tuomita, arvostella tai arvottaa asioita. Lukijassa nousevat tunteet ja tarpeet määritellä asioita hyviksi tai pahoiksi ovat hänen omiaan ja heijastelevat hänen kokemuksiaan, arvomaailmaansa ja niitä värittäviä asioita. Herra Avo voisi ihan hyvin olla rouva Avo ja neiti Toinen herra Toinen – tai miten sukupuolineutraalisti ja ei-heteronormatiivisesti kukin haluaa tarinan kokea. Tähän blogiin tämä tarina on kirjoitettu näin. 

 Olipa kerran – ja ehkä jossain on vieläkin – Herra Avo ja Neiti Toinen. Nämä kaksi työskentelivät samalla alalla ja kuinka ollakaan, heidän polkunsa kohtasivat eräässä verkostoitumistapahtumassa. Heillä synkkasi välittömästi ja lopputapahtuman he viettivät suht tiiviisti yhdessä. Tapahtuman saavuttaessa viimeisen illan aamuyön tunnit, nämä kaksi päätyivät neiti Toisen luolamajaan. He keskustelivat syvällisiä, ihastelivat henkilökemiaansa ja lopulta suutelivat intohimoisesti. Kävi kuitenkin ilmi, että herra Avolla oli Rouva Avo ja muutakin perhettä. Herra Avo kertoi onnettomasta suhteestaan rouva Avon kanssa ja oli kovin halukas parittelemaan neiti Toisen kanssa. Eikä sitä voi kiistää, etteikö neiti Toinenkin olisi ollut halukas moisiin puuhiin. Yllättäen neiti Toiseen iski kuitenkin äkillinen moraalin puuska ja hän työnsi herra Avon ulos luolamajastaan ja kehotti tätä menemään omaansa.

Tarinamme kaksikko päätti kuitenkin pitää yhteyttä tapahtuman jälkeen ja niin neiti Toisen viestiboksi täyttyi heidän kirjeenvaihdostaan. Lisäksi herra Avolla oli tulossa työprojekti, joka sattui olemaan neiti Toisen ErikoistumisAlaa, joten herra Avo tarjosi neiti Toiselle työkeikkaa kertoen tiukasta taloustilanteestaan ja kuinka ymmärtäisi, jos itsekin tiukassa taloustilanteessa oleva neiti Toinen ei voisi ottaa pestiä vastaan. Projekti houkutteli neitiä kovasti ja hän alihinnoitteli oman osaamisensa ja aikansa – kenties hienoisesta säälistä ja kenties siksi, että piti herra Avoa hyvänä tyyppinä ja hengenheimolaisena.

Niinpä nämä kaksi ryhtyivät puurtamaan yhteisen projektin parissa. Samalla heidän suhteensa syveni ja saavutti lopulta kulminaatiopisteensä: herra Avon sitkeä piiritys ja hempeät viestit sulattivat neiti Toisen ja hän riskeistä huolimatta kutsui herran luokseen, jotta myös heidän kehonsa voisivat mielten lisäksi sulautua yhteen. Siten myös tapahtui, että herra Avo matkusti salaa neiti Toisen luo ja he yhtyivät lihallisesti. Kumpikin vannoi hormonihuumassa kiintymystään toista kohtaan ja jatkoivat entistä tiiviimmin yhteydenpitoa etsien sopivia kohtaamispaikkoja lemmenosoituksilleen. Jo parin viikon kuluttua herra vannoi rakkauttaan neidille ja kutsui tätä sielunsa puolikkaaksi. Neiti Toisen mielestä hänen sielunsa oli kokonainen, eikä hän tässä asiassa täysin yhtynyt herra Avon ajatuksiin, mutta piti kyllä kuulemastaan. Tässä kohtaa lienee sopivaa kertoa, että kummallakin heistä oli haasteita mielenterveyden kanssa. Neidillä oli tunnelukkoja ja vihanhallintaongelma, herralla masennus ja huumeriippuvuus.

Projekti jatkui. Molemmilla oli vahvat visiot siitä mihin suuntaan työtä viedä, mutta kumpikin hyväksyi toisen ideat ja ehdotukset, vaikka riidoiltakaan ei säästytty. Neiti alkoi ottaa yhä useammin puheeksi herra Avon epärehellisyyden rouva Avoa kohtaan ja suhde alkoi saamaan väriä syyllisyydestä. Neiti Toinen toivoi kovasti, että herra olisi rehellisesti kertonut rouvalleen tilanteesta, mutta herra kieltäytyi. Hän kertoi neidin olevan unelmiensa nainen, mutta pelkäsi menettävänsä perheensä. Kertoi rouva Avon olevan arvaamaton nainen ja veikkasi, että tämä veisi häneltä oikeuden nähdä yhteistä jälkikasvua, jos petos paljastuisi ja kumppani vaihtuisi. Neiti Toista alkoi hiertää herra Avon suhtautuminen rouvaansa. Herra näet kutsui puolisoaan nimellä ”Feminiini Joka Perheessämme Asuu” ja puhui tästä jopa hieman halventavaan sävyyn ”Kympin Tyttönä”, hänen sielunelämäänsä ymmärtämättömänä Täydellisyyden Tavoittelijana. Neiti Toinen ei myöskään ollut herra Avon ensimmäinen, eikä edes toinen, vaan jopa kolmas syrjähyppy sinä aikana kun herra Avo oli rouva Avon kanssa yhteistä elämää viettänyt.

Neidin ja herran kohtaamisille löytyi projektin varjolla oivia paikkoja – käytössä olivat tarpeen vaatiessa toisen työtilat, hotellit, luolamajat ja jopa neiti Toisen koti toisella paikkakunnalla jonne herra Avo matkusti rouva Avon tietämättä. Fyysisen kiihkon kasvaessa myös riidat suhteessa lisääntyivät. Neiti Toinen alkoi oireilla tunnelukkojensa kanssa ja kiukutteli entistä enemmän herra Avolle. Herra Avo taas käytti asemaansa työnantajana hyväksi ja nuhteli neiti Toista, joka kuvitteli heidän olevan suhteessa tasa-arvoisia – niin ihmissuhderikoskumppaneina kuin työtovereinakin. Niinpä neiti Toinen myös sähähti palkastaan suhteessa työmäärään ja salailuun ja sekös herraa harmitti. Häntä kun ei neidin oma tahto ja persoona miellyttänyt. Neiti Toinen oli päättänyt lähteä suhteeseen omana itsenään ja näyttää luonteensa kaikkine epäkohtineen päivineen. Herra kun vihjaili mahdollisuudesta irtautua rouvastaan. Herra tosin halusi laittaa neidin samaan muottiin, hallittavakseen, kuten oli rouvansakin laittanut. Neiti toivoi edelleen suhteesta tulevan jotain, mutta luopui toivosta kuullessaan herran puhuvan hänelle kuten rouvalleen. Neiti Toiselle valkeni, että herra Avo oli aivan yhtä riippuvainen rouvastaan kuin oli huumeestaan. Neidin ja herran yhteiselämä ei ikinä tulisi toteutumaan herran puheista huolimatta. Lopulta herra Avo pakotti neidin vielä työn varjolla kohtaamaan rouva Avon kasvoista kasvoihin. Se oli neiti Toiselle viimeinen pisara. Hän teki päätöksen suhteen päättämisestä.

Herra Avo suhtautui neidin mielestä hyvin päätökseen. Herra pyysi neidin ystävyyttä, mutta neiti Toinen kieltäytyi. Hän ei halunnut ystäväkseen puolisoaan pettävää huumeidenkäyttäjää. Työprojektia oli kuitenkin vielä jäljellä, joten he sopivat hoitavansa homman loppuun. Pian neiti huomasi, että herra Avo jätti hänelle tarpeellisia tietoja antamatta ja vastattuaan ilmeisesti väärin herra Avon seksuaalisväritteiseen viestiin hän huomasi herran poistaneen hänet sosiaalisen median ystävistä. Tämä ei sinänsä neiti Toista harmittanut, lähinnä hän ajatteli herra Avon olevan pikkusieluinen hernenenä joka otti hylätyksi tulemisen turhan raskaasti. Neiti Toinen tapaili jo uutta miestä ja piti herra Avoa ainoastaan työtoverina. Ilmeisesti herra Avo ei sitä kestänyt. Neiti sai huomata, että herra julkisti projektiin liittyviä asioita ja jätti neidin niiden ulkopuolelle. Eikä neiti jaksanut kysellä perään, koska ajatteli herra Avon tarvitsevan etäisyyttä ja  lopulta ilmoittavan, kun projektin loppuunvienti olisi ajankohtaisempi. Vaan ei, lopulta herra Avo toimi projektissa niin itsenäisesti, ettei neidille enää jäänyt epäselväksi, että hänet oli syrjäytetty. Herra syytti neitiä tekemättömistä töistä, mutta miten neiti olisi ne voinut tehdä, kun kyseinen osa projektista oli jäänyt herra Avon osalta täyttämättä? Ensin tarvittiin herran panos, jotta neiti olisi voinut tehtävänsä suorittaa. Eikä herra Avo tarjonnut neiti Toiselle edes mahdollisuutta osallistua toisella tavalla – mitä osa herra Avon itsenäisestä touhuilusta olisi voinut olla – eikä siten mahdollisuutta kompensaatioon. Näin ollen neiti Toinen lähetti viimeisen erän laskun sovitusta summasta herra Avolle.

Tästäkös herra Avo pillastui ja kieltäytyi maksamasta loppusummaa! Neiti pysytteli rauhallisena herra Avon uhkaillessa häntä kuluttaja-asiamiehellä ja haukkuessa häntä raivohulluksi. Neiti Toinen konsultoi juristia asian tiimoilta, hoiti tarvittavat asiakirjat ja todisteet kirjallisena herra Avolle todeten, ettei hänellä ole mitään salattavaa heidän yhteistyötään koskien ja että hän on valmis valottamaan projektin käänteitä tarvittaville tahoille. Sekös vasta herra Avon suututti. Hän uhkasi levittää neidistä juoruja alalla, että tämä laskuttaa tyhjästä. Neiti Toinen kertoi rauhallisesti, että mikäli herra Avo niin tekisi, niin kyseessä saattaisi olla kunnianloukkaus, kuten myös raivohulluksi nimittelynkin osalta. Herra Avo hiljeni.

Meni muutama viikko ja neiti Toisen sähköposti kilahti viestin merkiksi. Siellä odotti viiden AaNelosen mittainen vihaposti (lue: rakkauskirje) herra Avolta, jossa herra Avo haukkui neiti Toisen narsistiseksi diktaattoriksi, väitti oman terapeuttinsa sanoneen neitiä vaaralliseksi itselleen ja muille ja retosteli omaa hyvyyttään ja viattomuuttaan. Herra Avo kertoi myös ”Osittain Vahingossa” äänittäneensä herra Avon ja neiti Toisen välillä käydyn riidan ja uhkasi lähettää tämän linkin neiti Avon yhteistyökumppaneille ja julkaista sen SinäTuubi-videopalvelussa oman versionsa kera vahingoittamistarkoituksessa. Hän myös kielsi neiti Toista ottamasta mitään yhteyttä häneen ja kertoi halveksivansa neitiä. Lupasi kuitenkin maksaa laskunsa, mutta huolehti siitä, että sekin tapahtui syyllistäen ja loukaten. Neiti Toisesta tuntui herra Avon viesti hetkellisesti pahalta, mutta viisaiden ystäviensä ansiosta hän hyvin nopeasti tajusi, että kirje oli puolisoaan pettäneen ja jätetyksi tulleen kannabisriippuvaisen miehen katkeraa tekstiä, jossa mies ei ottanut vastuuta teoistaan, vaan pyrki sälyttämään kaiken neiti Toisen syyksi. Neiti Toinen ei koskaan vastannut herra Avon kirjeeseen. Hän tosin kirjoitti vastineen, mutta lähinnä muistutukseksi itselleen siitä kaikesta mitä oli oppinut, prosessoinut, nähnyt ja kuullut. Neiti Toinen ymmärsi, ettei hän ollut syyllinen herra Avon pahaan oloon, vaan herra Avon tunteet olivat herra Avon tunteita ja neiti Toisen tunteet olivat neiti Toisen tunteita. Neiti Toinen jatkoi elämäänsä aivan kuin oli ennen herra Avoakin elänyt – noh, ehkä hitusen viisaampana ja vähemmän riippuvaisena itsensä ulkopuolelta tulevasta rakkaudesta ja uuden, fiksumman, kumppanin kanssa.

Mitä neiti Toinen sitten oppi? Ammatillisesti hän oppi, ettei pidä säälistä myydä omaa osaamistaan ja aikaansa polkuhintaan, eikä lähteä projekteihin joiden tarjoaja osoittaa muutakin kuin ammatillista kiinnostusta. Hän oppi myös, että hurmaavan kuoren ja kauniiden puheiden alla harvoin asuu se ihminen joka tällainen kaunopuheinen henkilö väittää olevansa. Hän myös oppi, että huumeesta riippuvainen ihminen on todennäköisesti myös monista muista asioista riippuvainen. Yksi suurimmista oppiläksyistä oli kuitenkin se, miten olla tietoisesti läsnä itselleen ja omille tunteilleen – miten kulkea vierellä riippumattomana toisen tilanteesta tai tunnemyrskyistä ja miten olla riippumaton itsen ulkopuolelta tulevasta rakkaudesta. Ainoa, jolle neiti Toinen kokee olevansa anteeksipyynnön velkaa, on rouva Avo. Ja ehkä hän jonain päivänä anteeksipyyntönsä esittää, mutta se on sitten jo toinen tarina. Herra Avo jatkaa edelleen toimintaansa ja kertoo tarinaa neiti Toisen pahuudesta heille, jotka siitä haluavat kuulla.

Sen pituinen se ja se siitä.

Miten sinun suhteesi voi – viekö se voimia vai antaako se niitä?

Olen ollut kovin väsynyt heti alkuvuodesta. Aikani ja keskittymiseni on mennyt oman elämän ja tuoreen parisuhteen (kaukosuhde) tasapainottamiseen. Viime viikolla katkesi kamelinselkä: löysin itseni huutamasta pilli suorana kumppanilleni. Minusta oli huomaamattani tullut terapeutti hänelle. Työpäiväni ovat pitkälti ihmisten huonon voinnin kohtaamista – harva tulee meidän luoksemme huutaen olevansa elämänsä kunnossa ja haluavansa ylläpitää huippukuntoa! Huonon olon kohtaaminen jatkuikin kotiin päästyäni. Sen sijaan, että parisuhde olisi voimauttanut, se vei voimia. Samalla sain itse huomata ja ymmärtää, kuinka raskas kumppani olen itse ollut (ja olen varmaan vieläkin, toivottavasti kuitenkin huomattavasti vähemmän) kaikkine tunnelukkoineni ja pinttyneine käytösmalleineni. Keskiviikkona päivällä (mies oli illalla tulossa luokseni) kaaduin selälleni jäiselle pihalle, löin kyynärpääni ja kyynärvarteni rappuralliin, joka kimposi päälleni tehden mustelmat oikeaan kylkeen ja olkapäähän. Yksi tärkeimmistä työkaluistani, kyynärvarteni oli ruhjeilla ja vuoti verta. Jouduin perumaan sen päivän asiakkaat, mutta päätin mennä seuraavana päivänä duuniin.

Universumi päätti toisin: kävin kyllä kaatumispäivänä vetämässä shindo-tunnin Lentävässä matossa ja tarkoitukseni oli sen jälkeen tuoda tavaroita Ihmishuoltamolle. Kuinka ollakaan, Huoltsikan lukko ei auennut, vaikka sinne ruuttasin lukkosulaakin. Torstaiaamuna työkaveri soitti ja sanoi, ettei hänkään päässyt sisälle. Peruin myös torstain asiakkaat. Totesin luonani olleelle miesystävälle, että näköjään Universumi laittaa muijan lepoon. Huomasin myös, ettei miehen seura voimauttanut – päinvastoin, olin niin väsynyt, että jopa fyysinen läheisyys – josta normaalisti nautin hyvin paljon – tuntui kuluttavalta. Eilen kävin aamupäivällä ihanan ihmishuoltajamme Kivimäen Niinan kraniosakraalihoidossa oikaisuttamassa kovan täräyksen saanutta kehoa ja väsynyttä mieltä. Päätös suhteen osalta alkoi olla selvä: jos vasta n. kuukauden tapailun jälkeen on rättiväsynyt, niin suhteessa ei ole kaikki kunnossa. Teimme vielä Niinan kanssa testiä, miten keho reagoi, kun otan ajatuksen suhteeseen jäämisestä ja lähtemisestä. Reaktio oli hälyttävä: kun otin ajatuksen jatkamisesta, koko aivoselkäydinnnestekierto (jota siis kraniossa rytmitetään tasapainoon) pysähtyi lähes kokonaan. Kun taas otin ajatuksen suhteen lopettamisesta, virtaus lähti vauhdilla liikkeelle. Keho ei valehtele. Kranion jälkireaktiona lähti aineenvaihdunta vauhtiin ja mustelmat jotka eivät vielä keskiviikon ilmalennosta olleet tulleet näkyviin, nousivat illalla pintaan. Lopputuloksena pistin suhteen eilen poikki ja vein miehen junaan. Voimaantuminen alkoi välittömästi. Tänään olen ollut pitkästä aikaa aikaansaava ja pirteä. Tunnen itseni tasapainoiseksi ja jaksan touhuta.
Millaisessa suhteessa sinä elät? Voimauttaako se vai viekö se voimia? Jos se vie voimia, miten voisit saada oman voimasi takaisin? Mitä voisit muuttaa? Entä miten voisit huolehtia paremmin itsestäsi, toisesta riippumatta?

Rakasta Sinua

Ajan kuluessa monet asiat menettävät merkityksensä. Ihmiset, jotka joskus olivat kaikkein tärkeintä maailmassa, etääntyvät ja poistuvat elämästämme. Ihminen, joka hetkellisesti oli maailman tärkein ja jonka kautta lähestulkoon eli ja hengitti, on menettänyt merkityksensä ja muuttunut kenties läheiseksi ystäväksi tai hävinnyt kokonaan elämästä vuosien varrella.

Me olemme toisillemme pieniä hetkiä ajan ja paikan tähtisumussa ja sen saatossa. Sinä, joka tätä juuri nyt luet, olet kenties joskus merkinnyt jollekin koko maailmaa. Ehkä joku on merkinnyt sinulle koko maailmaa. Kukaties tällä hetkellä merkitset jollekin toiselle kulkijalle kaikkea, kukaties joku merkitsee sinulle tällä hetkellä enemmän kuin elämä. Kun katsomme taaksepäin polkuamme, huomaamme, että nämä merkitykselliset, tärkeät ihmiset ovat matkamme varrella muuttuneet. Toiset ovat pysyneet lähipiirissämme, toiset ovat matkanneet pois tästä maailmasta ja toisiin on yhteys katkennut.

Elämän muutoskohdissa on yksi pysyvä asia ja se on rakkaus. Rakkaus, jota tunnemme itseämme kohtaan ja joka määrittää sen mitä muita kohtaan säteilemme. Rakkaus itseä kohtaan tekee meistä muista ihmisistä riippumattomia – se rohkaisee meitä käymään tueksi ja hetkeksi toisen rinnalle, hetkeksi jopa kantamaan toista ja auttaa toista nousemaan jälleen omille jaloilleen. Emme kuitenkaan voi ottaa vastuuta toisesta – hänen valinnoistaan ja vapaasta tahdostaan. Meidän on otettava vastuu itsestämme: uskallettava nousta omille – joskus hyvin huterille – jaloillemme ja jatkettava kulkuamme eteenpäin.

Anna tänään hetki itsellesi ja kohtele itseäsi kuin kohtelisit parasta ystävääsi. Anna itsellesi ne neuvot, tuki ja se lohtu, jonka parhaalle ystävällesi – tai sille ihmiselle jota elämäsi merkityksellisimpänä olet pitänyt – antaisit. Ja muista, Sinä olet elämäsi merkityksellisin ihminen. Muut viivähtävät hetken tai kaksi, sinä elät itsesi kanssa loppuelämäsi. Rakasta itseäsi, tee niitä asioita, jotka sinulle merkitsevät. Vain siten voit palvella myös muita. Rakasta Sinua.

Pappi, lukkari, talonpoika, kuppari…?

Ensimmäinen ajatus kuppauksesta itsellä (ja monilla muillakin) oli varmaan se, että iso karvainen kansanparantaja iskee kirveellä selkään, veri lentää ja tekee kipiää. Onneksi tämä mielikuva tuli todistettua vääräksi. Ihmishuoltamolla tarjottava kiinalainen kuivakuppaus eroaa suomalaisesta märkäkuppauksesta siinä, että asiakkaan ihoa ei rikota eikä verta vuodateta. Sen sijaan lasisiin kuppauskuppeihin tehdään esimerkiksi lämmön avulla alipainetta. Kuppi asetetaan iholle ja se imaisee ihoa sisäänsä. Nopeassa kuppauksessa kuppi nostetaan heti pois, liukukuppauksessa kuppia liu’utetaan iholla esimerkiksi öljyn avulla ja hitaimmassa versiossa kuppi jätetään iholle 5-15 minuutiksi. Kiinalainen kuppaus nousi otsikoihin olympialaisten aikana, kun mm. uimareiden iholla näkyi mystisiä, pyöreitä fritsuja.

Pääsin eilen kokeilemaan kaikkia yllämainittuja akupunktiohoitajaksi opiskelevan kraniosakraaliterapeuttimme Niina Kivimäen käsissä. Ihan aluksi Niina rapsutteli selkää Gua Sha-kammalla. Sen jälkeen selkääni levitettiin manteliöljyä ja sitten alkoi tapahtua. Kuulin kuinka kupista kuului sihinää, tunsin lämpöä selässäni ja – slurps! – kuppi imaisi ihoani sisäänsä.

Nopea kuppaus tuotti hieman haasteita, koska kuppi tuntui imaisevan nahkani hyvin hanakasti. Nopeassa kuppauksessa kuppi asetetaan hetkeksi ja otetaan melkein heti pois. Oikea lapa – tai tarkemmin sen alaosa – tuntui tykkäävän isosta lasikupista niin lujaa, että Niina antoi sen jäädä paikoilleen heti kättelyssä. Liukukuppausta varten käyttöön otettiin pienempi kuppi, jota –  yllätys-yllätys – liu’uteltiin pitkin selkää, oikeastaan tarkemmin kuvailtuna pitkin virtsarakkomeridiaania. Kuvailisin liukukuppauksen antamia tuntemuksia miellyttäviksi ja uudenlaisiksi: vähän kuin hierontaa, mutta alipaineella. Lopuksi Niina jätti kupit hetkeksi paikoilleen ja selkäni sai nauttia tuntemuksesta jota ehkä parhaiten kuvailisi ilmaus ”kevyt imu”.

Eniten ihoa hotkaisseet kupit tuntuivat aluksi ehkä hieman kiristäviltä, mutta hoidon loppua kohti alkoi itsekin huomata kuinka niiden ote hölläsi. Loppupäivän ajan olo oli rento, aineenvaihdunta vilkas, selkää ehkä hitusen aristi ja illan tullen Nukkumatti löi hiekkasäkillä tajun kankaalle suht aikaisin. Aamulla herätessäni en tiennyt kuka olin, missä olin ja mitä olin tekemässä. Hyvä nollaus, siis.

Suosittelen kuppausta kaikille lihasrentoutusta, aineenvaihdunnan vilkastuttamista ja kuona-aineiden poistamista kaipaaville. Kuivakuppauksella voidaan kuulemma hoitaa myös selluliittia, joten jään innolla odottelemaan vaikutuksia alaselän perunapellon osalta. Mustelmien/fritsujen pitäisi kuulemma hävitä parissa päivässä. Jes!

Vasemmalla ja yläoikealla: Kuppeja ei normaalisti käytetä  näin paljoa.  Oikealla keskellä ja alhaalla: iho punoittaa heti hoidon jälkeen ja myöhemmin illalla selkä näyttää salamipizzalta - vain ananakset puuttuvat....
Vasemmalla ja yläoikealla: Kuppeja ei normaalisti käytetä näin montaa.
Oikealla keskellä ja alhaalla: iho punoittaa heti hoidon jälkeen ja myöhemmin illalla selkä näyttää salamipizzalta – vain ananakset puuttuvat….

Shindo-venytyksiä, osa1: Keuhko-paksusuolimeridiaanien venytys

Mikä ihmeen Shindo-venyttely?  Esittelen jokaisen venytyksen tässä Ihmishuoltamon blogissa!
Ensimmäisenä vuorossa on keuhko- ja paksusuolimeridiaanien venytys, joka avaa kivasti rintakehää, venyttää takareisiä ja saattaapa siinä sivussa aueta tukkoinen nenäkin…
HUOM! Jos/kun kokeilet venytyksiä kotona, muista hengittää nenän kautta sisään ja puhaltaa oikein kuuluvasti suun kautta ulos. Kun löydät kireyksiä, niitä voi kevyesti rapsutella. Mene venytykseen aina omaa kehoa kuunnellen – jos et pääse ääriasentoon, ei hätää: teet sen verran kuin hyvältä tuntuu.
Parhaiten pääset venytyksiin sisälle tunneilla, joissa ohjaaja on tukemassa.
Ihmishuoltamolla alkaa tutustumiskurssi maanantaina 12.9. klo 18.30. Tervetuloa!

https://www.facebook.com/events/194371557648614/

Minun tieni akupunktion pariin

Ensimmäinen henkilökohtainen kosketukseni akupunktioon tapahtui noin 7 vuotta sitten. Olin kärsinyt kummallisista polvivaivoista jo vuosia, ja käynyt useasti lääkärissä vaivojeni takia. Polveni turposivat, niitä särki ja urheileminen oli vaikeaa tai jopa mahdotonta. Lääkärissä yleisin saamani hoito oli ibuprofeiinia kuuriluonteisesti, turvonneen polven kivulias punkteeraus ja kortisonipiikki. Myöhemmin myös vatsaa suojaava lääkitys, kun tulehduskipulääke alkoi aiheuttamaan vatsavaivoja.

Aikani kinuttuani, useiden lääkekuurien, punkteerausten, kortisonipiikkien ja labrakokeiden jälkeen sain ajan erikoislääkärille, joka vartin taivuttelun, koputtelun ja kyselyn jälkeen totesi, että hän ei tiedä, mikä minua vaivaa, ja että tämä polvi pitää tähystää. Toiseen polveen tehtiin tähystysleikkaus, ja paranemisen jälkeen vaivat jatkuivat edelleen. Vaivat vaihtelivat molemmissa polvissa. Labrakokeistakaan ei löytynyt edelleenkään mitään poikkeavaa eikä yksikään lääkäri osannut sanoa syytä vaivaani.

Eräänä perjantaina olin kärsinyt yli kuukauden polven turvotuksesta ja popsinut lääkärin määräämiä lääkkeitä niin että vatsaan alkoi jo sattua. Mieli oli maassa, kun liikkuminen oli hankalaa ja särky oli jatkunut jo viikkoja. Naapurini ehdotti, että mene käymään Nisosen Merjalla hoidossa. Merja on hyvä akupunktiohoitaja ja se voi ehkä auttaa. Melkein masentuneena ja lähes epätoivoisena olin valmis kokeilemaan melkein mitä vain.

Sain Merjalle ajan, ja menin tapaamaan häntä. Merja kyseli vaivastani, elämäntavoistani, ravinnostani ja monesta muustakin asiasta. Hän pyysi näyttämään kieltä ja kuunteli pulssin molemmista ranteista. Sitten hän pisti neuloja eri puolille kroppaani. Neulat eivät sattuneen juuri lainkaan, ja rentouduin hoitopöydällä niin, että taisin jopa hieman torkahtaa. Hoidon jälkeen Merja sanoi, että tule ensi keskiviikkona uudestaan.

Olin hoitoon pettynyt. Ei mitään apua. Polvea särki edelleen. Sinne menivät nekin rahat hukkaan. Höpötti vielä jotain munuaisistakin, vaikka polvihan tässä on kipeä. Ihme tyyppi! Seuraavana päivänä polvi tuntui kuitenkin jo huomattavasti paremmalta. Paraneminen jatkui edelleen, ja maanantaina soitin Merjalle, että ei minun tarvisekaan tulla keskiviikkona, koska polvi on täysin kunnossa. Kävin kuitenkin vielä keskiviikkona hoidossa, ja yritin kysellä mitä ihmettä minulle tehtiin, ja mitä kropassani tapahtui. Jotain Merja selitti, mutta en ymmärtänyt mitä. Jostain sisäelimistä se puhui. Kyselin Merjalta, että mistä tuollaisia taikatemppuja oppii, ja Merja kertoi opettavansa niitä. Silloin mielenkiintoni heräsi ensimmäisen kerran. Minäkin haluan oppia jotain tuollaista!

Polven itsehoitoa akupunktioneuloilla.
Polven itsehoitoa akupunktioneuloilla.

Siitä se innostus sitten vähitellen alkoi. Jalkani on pysynyt kunnossa, ja jos vaivaa on tullut on se hoidettu akupunktiolla kuntoon. Muutaman vuoden kuluttua tästä ensikokemuksestani akupunktioon olin itse Merjan koulussa oppilaana, ja olen oppinut Merjalta, Satulta ja Marilta paljon hienoja asioita. Olen saanut itse apua moniin vaivoihin, ja olen myös onnistunut auttamaan monia potilaitani vaivoissa, joihin perinteiset lääkärit ovat syöttäneet lääkeitä, joista ei ole ollut apua tai eivät ole osanneet tehdä vaivoille mitään. Tällaiset tapaukset ovat antaneet minulle niin hienoja onnistumisen tunteita, että en ole kokenut sellaisia missään aikaisemmissa töissäni.

Silti luotan monessa tapauksessa itsekin edelleen länsimaiseen lääketieteeseen, ja olen sitä mieltä, että sekä länsimaisessa että kiinalaisessa lääketieteessä on hyvät puolensa. Parhaimpiin tuloksiin mielestäni päästään, kun näitä käytetään yhdessä. Olen tämän tieni alkutaipaleella, ja tiedän, että oppiminen jatkuu niin kauan kuin itse haluan. Todennäköisesti lopun elämääni. Nyt myös tiedän, että nämä eivät ole taikatemppuja, vaan perustuvat tuhansia vuosia vanhoihin oppeihin, joita kehitetään edelleen ja nykyään hyödynnetään maailmanlaajuisesti.
Itseni lisäksi nykyään monet edistyneet ja ennakkoluulottomat perinteisen lääkärikoulutuksenkin saaneet suomalaisetkin lääkärit tunnustavat jo kiinalaisten opit toimiviksi. Muualla tunnustus on vielä yleisempää. Esimerkiksi Youyuo Tu perinteisen kiinalaisen lääketieteen akatemiasta Pekingistä sai Nobelin lääketieteen palkinnon 2015.

Kokeile itse jos et usko. Saatat yllättyä.

Luonnollista lääkintää

Lueskelin eräältä suomalaisen lääkärinkoulutuksen saaneelta ammattilaiselta taannoin lahjaksi saamaani kirjaa, Benedictus Olain kirjoittamaa Een Nyttig Läkare Bookia, jota voidaan pitää  Ruotsi-Suomen ensimmäisenä lääkärikirjana. Kirjan on suomentanut lääkintöneuvos Sakari Härö, ja se on Suomen Lääkäriliiton julkaisema.

Ja aivan kuten kirjan alkusivuilla mainitaan,

kirjasta ei löydy eväitä nykylääkärin kliiniseen työhön. Oppia voi kuitenkin jokainen lääkärisukupolvi ottaa siitä sairastuneen hoivaamisen lämmöstä, jota Benedictus Olai on onnistunut kirjoittamaan kirjansa rivien väleihin.

Tämä nykyään valitettavan usein pääsee unohtumaan.

Koivun mahlan juoksutus
Koivun mahlan juoksutusta. Kyseinen toimenpide ei kuulu jokamiehenoikeuden piiriin, vaan sille pitää olla maanomistajan lupa.

Kirjassa oli mielenkiintoista mm. se, että monet siinä mainituista luonnossa edelleenkin villinä kasvavista yrteistä mainitaan myös vanhoissa kiinalaisissa teksteissä ja monien muidenkin kansojen vanhoissa lääkintäopeissa. Osa niistä löytyy arkisista ruokapöydistä. Moni syökin ruokansa miettimättä mitä suuhunsa pistää, ja nykyäänkin monilla yleisesti käytetyillä yrteillä ja mausteilla on myös lääkinnällinen vaikutus.

Kaikkia kirjassa mainittuja rohdoksia en uskaltaisi kuitenkaan suositella asiakkailleni.  Jotkut mainitut ainekset ovat hankalasti saatavissa, ja aivan heti ei minulle tule mieleen mistä saisin esimerkiksi ahman talia tai monia muita kirjassa mainittuja rohdoksia. Mutta minä tiedän mistä saan monia muita hyviä yrttejä. Minä menen metsään. Suosittelen muillekin. Metsä tekee hyvää! (se on tutkittu lääketieteellisesti ainakin Japanissa, jossa lääkärit määräävät potilaansa metsään patikoimaan)

Suomalainenkin luonto tarjoaa valtavan määrän parantavia yrttejä, jotka ovat kenen tahansa poimittavissa. Jokamiehen oikeus mahdollistaa useimpien kasvien keräilyn, ja maanomistajatkaan tuskin pistävät pahakseen, jos luvan kysyy sellaisiin aineksiin, jotka eivät vahingoita arvokasta puustoa tai muuten tee haitallisia muutoksia maanomistajan tiluksiin. En tiedä mitä tapahtuu tulevaisuudessa, kun nykyinen hallitus on yhtiöittämässä kansallisomaisuuttamme, mutta pelkään pahoin, että vanha pohjoismainen jokamiehenoikeuskin on tulevaisuudessa pelkkä vanha muisto. Toivottavasti näin ei kuitenkaan käy.

Myös lääketeollisuus on hyödyntänyt luonnosta saatavia ainesosia. Esimerkiksi kirjassakin mainittua pajun kuorta ja sen sisältäviä salisylaatteja onkin käytetty rohtona kuumeeseen ja reumaattiseen särkyyn kautta aikojen. Vanhimmat todisteet pajurohdosten käytöstä ovat tuhansien vuosien takaa (1500 eaa.), Egyptistä löydetyissä Ebersin papyruksessa. Samanlaisia mainintoja on myös muinaisilta sumereilta ja assyrialaisilta. Pajun, erityisesti valkosalavan (Salix alba), käyttö rohdoksena on ollut tunnettua myös kiinalaisten, intialaisten ja kreikkalaisten kulttuurien keskuudessa. Euroopassa Hippokrateeta pidetään pitkälti modernin lääketieteen isänä, ja hänen osuuttaan pajun kuoren voittokulkuun nykymaailman kenties käytetyimmäksi lääkkeksi, asetyylisalisyylihapoksi, pidetäänkin siksi merkittävänä. Hippokrateen kuvaukset pajun kuoresta saatavasta valkoisesta jauheesta kivunlievittäjänä ovat säilyneet tähän päivään. 1800-luvun lopussa Bayerilla työskennelleet Felix Hoffmann ja Arthur Eichengrün osallistuivat molemmat merkittävällä panoksella asetyylisalisyylihapon teollisen synteesimenetelmän kehittämiseen, joka valmistui vuonna 1897. 1899 Bayer sai tuotteelle patentin kauppanimellä Aspirin ja tuote saatiin markkinoille. Jonnet eivät ehkä muista aikaa, jolloin Aspirin oli lähes särkylääkkeen synonyymi. Nykyään se lienee Burana. Se tunnetaan ja sitä myydään mitä eniten mainostetaan ja mitä lääkärit potilaille kirjoittavat. Varsinkin lääkkeissä.

Meillä kaikilla on mahdollisuus ainakin vielä nykyään perehtyä luonnosta saataviin parantaviin yrtteihin ja keräillä niitä omiin tarpeisiin. Niiden myyminen onkin sitten eri asia. Monet luonnosta saatavat lääkeaineet ovat tehokkaita, ja siksi monet onkin määritelty lääkeaineiksij joita Suomessa myydään vain apteekissa. Tälle on turvallisuusperusteet, ja lienee selvää, että lääketehtaatkaan eivät pidä siitä, että ilmaiseksi saatavat aineet ovat joskus tehokkaampia, kuin teollisesti valmistetut synteettiset lääkkeet. Niitä kun ei voi patentoida. Ei ainakaan vielä, mutta GMO saattaa ehkä joskus muuttaa asiaa. Valitettavasti.

Monien luonnonlääkkeiden tarkkaa vaikutusta ei tarkasti tunneta, ja niiden tutkiminen ei luonnollisesti kiinnosta lääketehtaita, jotka rahoittavat useimmat tutkimukset. Siksi kannattaakin ottaa selvää mitä suuhunsa pistää, ettei tule ikäviä yllätyksiä. Luontaistuotteilla saattaa olla lääkkeiden kanssa yllättäviä vaikutuksia. Kannattaa muutenkin perehtyä päivittäisessä käytössä oleviin mausteisiin ja niiden yhteisvaikutukseen lääkkeiden kanssa.

Tässä muistilista joka kannattaa opetella ulkoa ja jota kannattaa noudattaa:

  • Kerää vain kasveja tai kasvinosia, jotka ehdottomasti tunnet
  • Käytä vain kasveja, joiden vaikutuksen tunnet.
  • Älä sekoita keräilemiäsi kasveja keskenään vahingossa
  • Kysy maanomistajalta lupa. Kaikki keräily ei ole jokamiehenoikeuden piirissä.
  • Älä kerää läheltä maantietä tai teollisuuslaitoksia
  • Älä kerää lannoitetuilta tai torjunta-aineilla tai muuten saastuneilta alueilta
  • Keskustele ennen käyttöä lääkärisi kanssa (olettaen, että lääkärisi on perehtynyt asiaan)!

Kesä tulee ja luonto heräilee vähitellen. Itse lähden kohta juoksuttamaan koivunmahlaa omiin tarpeisiini.