Minulla on ikävä, eikä siinä ole mitään pahaa tai väärää

Laura

Laura

Olen Jomon-Shindo Kouluttaja/hoitaja LauraKokkonen. Mut tunnetaan artistien keskuudessa myös nimellä Varatäti. Opetan oman kehon kuuntelua ja rentoutumista. Kerron tässä blogissa yksityishenkilönä ajatuksiani ja havaintojani. Nämä ovat minun henkilökohtaisia mielipiteitäni, eivätkä ne ole välttämättä yhteneviä Ihmishuoltamon muiden hoitajien kanssa.
Laura

Minä kaipaan. Voi hyvä Luoja, että minä kaipaan! Parisuhteessani ei ollut mitään vikaa. Oli rakkautta, toimiva kommunikaatio, tahtotila, läsnäoloa, kunnioitusta, uskomaton fyysinen kemia, tukea ja tilaa olla itsensä (puolin toisin) – kaikki isot linjat olivat kohdillaan. Tai niin molemmat luulimme. Vain suunta oli eri ja tuli ero. Siksi minä kaipaan. Jos olisimme jatkaneet yhdessä, jompikumpi – tai pahimmassa tapauksessa molemmat – olisi menettänyt itsensä. Se olisi ollut aivan liian kallis hinta maksettavaksi siitä, että vierellä kulkee loistava kumppani. Tämä oli kaikin puolin erilainen, kuin aiemmat suhteeni. Se oli paras ja tasa-arvoisin parisuhde, joka minulla on koskaan ollut. Se olisi kuitenkin jatkuessaan maksanut minulle elämäni tärkeimmän ja kalleimman ihmisen, minut itseni.

Heti eron jälkeen keskityin huolehtimaan itsestäni erityisen hyvin. Ystävät riensivät apuun. Minua on viety syömään, jaksamisestani on huolehdittu, minua on kannateltu, tuettu, rakastettu ja halattu. Kun huomasin laiminlyöneeni ulkoista olemustani, siihenkin löytyi yhtäkkisesti muutos. En ehtinyt edes kissaa sanoa, kun tukkani oli leikattu, ripset ja kulmat kestovärjätty ja jopa vaatekaappiini ilmaantui pari uutta ihanuutta – noin vaan! Kukaan ei ole vaatinut minua olemaan muuta kuin sitä mitä sillä hetkellä olen. Olen saanut istua hiljaisena zombiena, vereslihaisena tyhjyyteen tuijottajana ja voimattomana raatona. Olen myös saanut olla reipas ja riehakas, hetkittäin jopa tasapainoinen, touho itseni. Olen saanut olla. Olen usein sanonut, että sen minkä olen parisuhteissa menettänyt, on minulle ystävissä kompensoitu moninkertaisesti. Se tekee minusta sanoinkuvaamattoman kiitollisen.

Hetkittäin toivon, että voisin vihata – häntä tai itseäni, että voisin mennä eteenpäin vanhalla, tutulla tavalla. Vaan en voi. En vihaa itseäni, enkä häntä – päinvastoin, olen kiitollinen siitä, että niin upea ihminen taittoi pätkän matkaa kanssani. Siitä luopuminen ja irti päästäminen kirvelee. Hyvä on, olen hetkittäin vihainen. Olen vihainen Universumille, että jälleen kerran jouduin päästämään irti rakastetustani. Kuitenkin tiedän, että näin oli paras. Sain kuitenkin paljon; opin ihan hirveästi itsestäni ja toisesta. Jäin tästä parisuhteesta ehdottomasti plussalle ja se kai tässä onkin niin vaikeaa, että samalla kun kokee suunnatonta kiitollisuutta, kokee samanaikaisesti suurta surua. Ei hän ole elämästäni mihinkään hävinnyt, koen vain helpommaksi pitää etäisyyttä. Kuten kai hänkin, en tiedä. Sen tiedän, että tämä rakas ihminen jätti minuun syvän, positiivisen jäljen. Hän pääsi paksun nahkani alle – annoin hänen nähdä herkkyyteni ja vahvuuteni, päästin hänet iholleni ja annoin olla – ilman tarvetta työntää pois tai pitää kiinni.

Näen hänestä unia. Niissä olemme välillä yhdessä ja samalla eronneita. Alitajuntani prosessoi. Päivä päivältä tämä on helpompaa. Välillä suru ja ikävä hyökyy ylitseni, kuten hetki ennen kuin aloin tätä kirjoittaa. Tavallaan tämä on helpoin ero tähän mennessä kaikesta kirvelystä huolimatta. Tiedän, että tästäkin selviän. Välillä jopa vituttaa, että tiedän, ettei tähän edes kuole. Minulla on ikävä, eikä siinä ole mitään pahaa tai väärää.

Kaipaus kertoo siitä, että kyseisellä ihmisellä oli, ja ON, minulle merkitystä. Ja jos sinä, rakas ex-kumppanini luet tämän, niin nyt tiedät, että kaipaan sinua. En sitä tule sinulle tällä kertaa suoraan kertomaan. Se kyvyttömyys suotakoon minulle anteeksi. Kiitos vielä kerran, ihan kaikesta. <3

Minun tieni akupunktion pariin

Kari Tuurna

Olen yksi Ihmishuoltamon hoitajista. Kerron tässä blogissa yksityishenkilönä ajatuksiani ja havaintojani. Nämä ovat minun henkilökohtaisia mielipiteitäni, eivätkä ne ole välttämättä yhteneviä Ihmishuoltamon muiden hoitajien kanssa.

Latest posts by Kari Tuurna (see all)

Ensimmäinen henkilökohtainen kosketukseni akupunktioon tapahtui noin 7 vuotta sitten. Olin kärsinyt kummallisista polvivaivoista jo vuosia, ja käynyt useasti lääkärissä vaivojeni takia. Polveni turposivat, niitä särki ja urheileminen oli vaikeaa tai jopa mahdotonta. Lääkärissä yleisin saamani hoito oli ibuprofeiinia kuuriluonteisesti, turvonneen polven kivulias punkteeraus ja kortisonipiikki. Myöhemmin myös vatsaa suojaava lääkitys, kun tulehduskipulääke alkoi aiheuttamaan vatsavaivoja.

Aikani kinuttuani, useiden lääkekuurien, punkteerausten, kortisonipiikkien ja labrakokeiden jälkeen sain ajan erikoislääkärille, joka vartin taivuttelun, koputtelun ja kyselyn jälkeen totesi, että hän ei tiedä, mikä minua vaivaa, ja että tämä polvi pitää tähystää. Toiseen polveen tehtiin tähystysleikkaus, ja paranemisen jälkeen vaivat jatkuivat edelleen. Vaivat vaihtelivat molemmissa polvissa. Labrakokeistakaan ei löytynyt edelleenkään mitään poikkeavaa eikä yksikään lääkäri osannut sanoa syytä vaivaani.

Eräänä perjantaina olin kärsinyt yli kuukauden polven turvotuksesta ja popsinut lääkärin määräämiä lääkkeitä niin että vatsaan alkoi jo sattua. Mieli oli maassa, kun liikkuminen oli hankalaa ja särky oli jatkunut jo viikkoja. Naapurini ehdotti, että mene käymään Nisosen Merjalla hoidossa. Merja on hyvä akupunktiohoitaja ja se voi ehkä auttaa. Melkein masentuneena ja lähes epätoivoisena olin valmis kokeilemaan melkein mitä vain.

Sain Merjalle ajan, ja menin tapaamaan häntä. Merja kyseli vaivastani, elämäntavoistani, ravinnostani ja monesta muustakin asiasta. Hän pyysi näyttämään kieltä ja kuunteli pulssin molemmista ranteista. Sitten hän pisti neuloja eri puolille kroppaani. Neulat eivät sattuneen juuri lainkaan, ja rentouduin hoitopöydällä niin, että taisin jopa hieman torkahtaa. Hoidon jälkeen Merja sanoi, että tule ensi keskiviikkona uudestaan.

Olin hoitoon pettynyt. Ei mitään apua. Polvea särki edelleen. Sinne menivät nekin rahat hukkaan. Höpötti vielä jotain munuaisistakin, vaikka polvihan tässä on kipeä. Ihme tyyppi! Seuraavana päivänä polvi tuntui kuitenkin jo huomattavasti paremmalta. Paraneminen jatkui edelleen, ja maanantaina soitin Merjalle, että ei minun tarvisekaan tulla keskiviikkona, koska polvi on täysin kunnossa. Kävin kuitenkin vielä keskiviikkona hoidossa, ja yritin kysellä mitä ihmettä minulle tehtiin, ja mitä kropassani tapahtui. Jotain Merja selitti, mutta en ymmärtänyt mitä. Jostain sisäelimistä se puhui. Kyselin Merjalta, että mistä tuollaisia taikatemppuja oppii, ja Merja kertoi opettavansa niitä. Silloin mielenkiintoni heräsi ensimmäisen kerran. Minäkin haluan oppia jotain tuollaista!

Polven itsehoitoa akupunktioneuloilla.
Polven itsehoitoa akupunktioneuloilla.

Siitä se innostus sitten vähitellen alkoi. Jalkani on pysynyt kunnossa, ja jos vaivaa on tullut on se hoidettu akupunktiolla kuntoon. Muutaman vuoden kuluttua tästä ensikokemuksestani akupunktioon olin itse Merjan koulussa oppilaana, ja olen oppinut Merjalta, Satulta ja Marilta paljon hienoja asioita. Olen saanut itse apua moniin vaivoihin, ja olen myös onnistunut auttamaan monia potilaitani vaivoissa, joihin perinteiset lääkärit ovat syöttäneet lääkeitä, joista ei ole ollut apua tai eivät ole osanneet tehdä vaivoille mitään. Tällaiset tapaukset ovat antaneet minulle niin hienoja onnistumisen tunteita, että en ole kokenut sellaisia missään aikaisemmissa töissäni.

Silti luotan monessa tapauksessa itsekin edelleen länsimaiseen lääketieteeseen, ja olen sitä mieltä, että sekä länsimaisessa että kiinalaisessa lääketieteessä on hyvät puolensa. Parhaimpiin tuloksiin mielestäni päästään, kun näitä käytetään yhdessä. Olen tämän tieni alkutaipaleella, ja tiedän, että oppiminen jatkuu niin kauan kuin itse haluan. Todennäköisesti lopun elämääni. Nyt myös tiedän, että nämä eivät ole taikatemppuja, vaan perustuvat tuhansia vuosia vanhoihin oppeihin, joita kehitetään edelleen ja nykyään hyödynnetään maailmanlaajuisesti.
Itseni lisäksi nykyään monet edistyneet ja ennakkoluulottomat perinteisen lääkärikoulutuksenkin saaneet suomalaisetkin lääkärit tunnustavat jo kiinalaisten opit toimiviksi. Muualla tunnustus on vielä yleisempää. Esimerkiksi Youyuo Tu perinteisen kiinalaisen lääketieteen akatemiasta Pekingistä sai Nobelin lääketieteen palkinnon 2015.

Kokeile itse jos et usko. Saatat yllättyä.