Minulla on ikävä, eikä siinä ole mitään pahaa tai väärää

Laura

Laura

Olen Jomon-Shindo Kouluttaja/hoitaja LauraKokkonen. Mut tunnetaan artistien keskuudessa myös nimellä Varatäti. Opetan oman kehon kuuntelua ja rentoutumista. Kerron tässä blogissa yksityishenkilönä ajatuksiani ja havaintojani. Nämä ovat minun henkilökohtaisia mielipiteitäni, eivätkä ne ole välttämättä yhteneviä Ihmishuoltamon muiden hoitajien kanssa.
Laura

Minä kaipaan. Voi hyvä Luoja, että minä kaipaan! Parisuhteessani ei ollut mitään vikaa. Oli rakkautta, toimiva kommunikaatio, tahtotila, läsnäoloa, kunnioitusta, uskomaton fyysinen kemia, tukea ja tilaa olla itsensä (puolin toisin) – kaikki isot linjat olivat kohdillaan. Tai niin molemmat luulimme. Vain suunta oli eri ja tuli ero. Siksi minä kaipaan. Jos olisimme jatkaneet yhdessä, jompikumpi – tai pahimmassa tapauksessa molemmat – olisi menettänyt itsensä. Se olisi ollut aivan liian kallis hinta maksettavaksi siitä, että vierellä kulkee loistava kumppani. Tämä oli kaikin puolin erilainen, kuin aiemmat suhteeni. Se oli paras ja tasa-arvoisin parisuhde, joka minulla on koskaan ollut. Se olisi kuitenkin jatkuessaan maksanut minulle elämäni tärkeimmän ja kalleimman ihmisen, minut itseni.

Heti eron jälkeen keskityin huolehtimaan itsestäni erityisen hyvin. Ystävät riensivät apuun. Minua on viety syömään, jaksamisestani on huolehdittu, minua on kannateltu, tuettu, rakastettu ja halattu. Kun huomasin laiminlyöneeni ulkoista olemustani, siihenkin löytyi yhtäkkisesti muutos. En ehtinyt edes kissaa sanoa, kun tukkani oli leikattu, ripset ja kulmat kestovärjätty ja jopa vaatekaappiini ilmaantui pari uutta ihanuutta – noin vaan! Kukaan ei ole vaatinut minua olemaan muuta kuin sitä mitä sillä hetkellä olen. Olen saanut istua hiljaisena zombiena, vereslihaisena tyhjyyteen tuijottajana ja voimattomana raatona. Olen myös saanut olla reipas ja riehakas, hetkittäin jopa tasapainoinen, touho itseni. Olen saanut olla. Olen usein sanonut, että sen minkä olen parisuhteissa menettänyt, on minulle ystävissä kompensoitu moninkertaisesti. Se tekee minusta sanoinkuvaamattoman kiitollisen.

Hetkittäin toivon, että voisin vihata – häntä tai itseäni, että voisin mennä eteenpäin vanhalla, tutulla tavalla. Vaan en voi. En vihaa itseäni, enkä häntä – päinvastoin, olen kiitollinen siitä, että niin upea ihminen taittoi pätkän matkaa kanssani. Siitä luopuminen ja irti päästäminen kirvelee. Hyvä on, olen hetkittäin vihainen. Olen vihainen Universumille, että jälleen kerran jouduin päästämään irti rakastetustani. Kuitenkin tiedän, että näin oli paras. Sain kuitenkin paljon; opin ihan hirveästi itsestäni ja toisesta. Jäin tästä parisuhteesta ehdottomasti plussalle ja se kai tässä onkin niin vaikeaa, että samalla kun kokee suunnatonta kiitollisuutta, kokee samanaikaisesti suurta surua. Ei hän ole elämästäni mihinkään hävinnyt, koen vain helpommaksi pitää etäisyyttä. Kuten kai hänkin, en tiedä. Sen tiedän, että tämä rakas ihminen jätti minuun syvän, positiivisen jäljen. Hän pääsi paksun nahkani alle – annoin hänen nähdä herkkyyteni ja vahvuuteni, päästin hänet iholleni ja annoin olla – ilman tarvetta työntää pois tai pitää kiinni.

Näen hänestä unia. Niissä olemme välillä yhdessä ja samalla eronneita. Alitajuntani prosessoi. Päivä päivältä tämä on helpompaa. Välillä suru ja ikävä hyökyy ylitseni, kuten hetki ennen kuin aloin tätä kirjoittaa. Tavallaan tämä on helpoin ero tähän mennessä kaikesta kirvelystä huolimatta. Tiedän, että tästäkin selviän. Välillä jopa vituttaa, että tiedän, ettei tähän edes kuole. Minulla on ikävä, eikä siinä ole mitään pahaa tai väärää.

Kaipaus kertoo siitä, että kyseisellä ihmisellä oli, ja ON, minulle merkitystä. Ja jos sinä, rakas ex-kumppanini luet tämän, niin nyt tiedät, että kaipaan sinua. En sitä tule sinulle tällä kertaa suoraan kertomaan. Se kyvyttömyys suotakoon minulle anteeksi. Kiitos vielä kerran, ihan kaikesta. <3

”Haluaisin, että olisit minun…” Kahden kauppa, kolmannen korvapuusti vai pelkkää pahaa pullaa?

Laura

Laura

Olen Jomon-Shindo Kouluttaja/hoitaja LauraKokkonen. Mut tunnetaan artistien keskuudessa myös nimellä Varatäti. Opetan oman kehon kuuntelua ja rentoutumista. Kerron tässä blogissa yksityishenkilönä ajatuksiani ja havaintojani. Nämä ovat minun henkilökohtaisia mielipiteitäni, eivätkä ne ole välttämättä yhteneviä Ihmishuoltamon muiden hoitajien kanssa.
Laura

HUOM! Tarina on tosi. Se on kirjoitettu neiti Toisen luvalla: hänen kertomuksensa, hänen näyttämänsä kirjeenvaihdon ja muiden viestien pohjalta. Tarinan kuvituskuva on aito kuvankaappaus herra Avon viestistä. Nimet, kohtaamispaikat ja kaikki muut mahdolliset tuntomerkit on muutettu. Teksti on kirjoitettu tarkkailijan näkökulmasta, ilman tarvetta tuomita, arvostella tai arvottaa asioita. Lukijassa nousevat tunteet ja tarpeet määritellä asioita hyviksi tai pahoiksi ovat hänen omiaan ja heijastelevat hänen kokemuksiaan, arvomaailmaansa ja niitä värittäviä asioita. Herra Avo voisi ihan hyvin olla rouva Avo ja neiti Toinen herra Toinen – tai miten sukupuolineutraalisti ja ei-heteronormatiivisesti kukin haluaa tarinan kokea. Tähän blogiin tämä tarina on kirjoitettu näin. 

 Olipa kerran – ja ehkä jossain on vieläkin – Herra Avo ja Neiti Toinen. Nämä kaksi työskentelivät samalla alalla ja kuinka ollakaan, heidän polkunsa kohtasivat eräässä verkostoitumistapahtumassa. Heillä synkkasi välittömästi ja lopputapahtuman he viettivät suht tiiviisti yhdessä. Tapahtuman saavuttaessa viimeisen illan aamuyön tunnit, nämä kaksi päätyivät neiti Toisen luolamajaan. He keskustelivat syvällisiä, ihastelivat henkilökemiaansa ja lopulta suutelivat intohimoisesti. Kävi kuitenkin ilmi, että herra Avolla oli Rouva Avo ja muutakin perhettä. Herra Avo kertoi onnettomasta suhteestaan rouva Avon kanssa ja oli kovin halukas parittelemaan neiti Toisen kanssa. Eikä sitä voi kiistää, etteikö neiti Toinenkin olisi ollut halukas moisiin puuhiin. Yllättäen neiti Toiseen iski kuitenkin äkillinen moraalin puuska ja hän työnsi herra Avon ulos luolamajastaan ja kehotti tätä menemään omaansa.

Tarinamme kaksikko päätti kuitenkin pitää yhteyttä tapahtuman jälkeen ja niin neiti Toisen viestiboksi täyttyi heidän kirjeenvaihdostaan. Lisäksi herra Avolla oli tulossa työprojekti, joka sattui olemaan neiti Toisen ErikoistumisAlaa, joten herra Avo tarjosi neiti Toiselle työkeikkaa kertoen tiukasta taloustilanteestaan ja kuinka ymmärtäisi, jos itsekin tiukassa taloustilanteessa oleva neiti Toinen ei voisi ottaa pestiä vastaan. Projekti houkutteli neitiä kovasti ja hän alihinnoitteli oman osaamisensa ja aikansa – kenties hienoisesta säälistä ja kenties siksi, että piti herra Avoa hyvänä tyyppinä ja hengenheimolaisena.

Niinpä nämä kaksi ryhtyivät puurtamaan yhteisen projektin parissa. Samalla heidän suhteensa syveni ja saavutti lopulta kulminaatiopisteensä: herra Avon sitkeä piiritys ja hempeät viestit sulattivat neiti Toisen ja hän riskeistä huolimatta kutsui herran luokseen, jotta myös heidän kehonsa voisivat mielten lisäksi sulautua yhteen. Siten myös tapahtui, että herra Avo matkusti salaa neiti Toisen luo ja he yhtyivät lihallisesti. Kumpikin vannoi hormonihuumassa kiintymystään toista kohtaan ja jatkoivat entistä tiiviimmin yhteydenpitoa etsien sopivia kohtaamispaikkoja lemmenosoituksilleen. Jo parin viikon kuluttua herra vannoi rakkauttaan neidille ja kutsui tätä sielunsa puolikkaaksi. Neiti Toisen mielestä hänen sielunsa oli kokonainen, eikä hän tässä asiassa täysin yhtynyt herra Avon ajatuksiin, mutta piti kyllä kuulemastaan. Tässä kohtaa lienee sopivaa kertoa, että kummallakin heistä oli haasteita mielenterveyden kanssa. Neidillä oli tunnelukkoja ja vihanhallintaongelma, herralla masennus ja huumeriippuvuus.

Projekti jatkui. Molemmilla oli vahvat visiot siitä mihin suuntaan työtä viedä, mutta kumpikin hyväksyi toisen ideat ja ehdotukset, vaikka riidoiltakaan ei säästytty. Neiti alkoi ottaa yhä useammin puheeksi herra Avon epärehellisyyden rouva Avoa kohtaan ja suhde alkoi saamaan väriä syyllisyydestä. Neiti Toinen toivoi kovasti, että herra olisi rehellisesti kertonut rouvalleen tilanteesta, mutta herra kieltäytyi. Hän kertoi neidin olevan unelmiensa nainen, mutta pelkäsi menettävänsä perheensä. Kertoi rouva Avon olevan arvaamaton nainen ja veikkasi, että tämä veisi häneltä oikeuden nähdä yhteistä jälkikasvua, jos petos paljastuisi ja kumppani vaihtuisi. Neiti Toista alkoi hiertää herra Avon suhtautuminen rouvaansa. Herra näet kutsui puolisoaan nimellä ”Feminiini Joka Perheessämme Asuu” ja puhui tästä jopa hieman halventavaan sävyyn ”Kympin Tyttönä”, hänen sielunelämäänsä ymmärtämättömänä Täydellisyyden Tavoittelijana. Neiti Toinen ei myöskään ollut herra Avon ensimmäinen, eikä edes toinen, vaan jopa kolmas syrjähyppy sinä aikana kun herra Avo oli rouva Avon kanssa yhteistä elämää viettänyt.

Neidin ja herran kohtaamisille löytyi projektin varjolla oivia paikkoja – käytössä olivat tarpeen vaatiessa toisen työtilat, hotellit, luolamajat ja jopa neiti Toisen koti toisella paikkakunnalla jonne herra Avo matkusti rouva Avon tietämättä. Fyysisen kiihkon kasvaessa myös riidat suhteessa lisääntyivät. Neiti Toinen alkoi oireilla tunnelukkojensa kanssa ja kiukutteli entistä enemmän herra Avolle. Herra Avo taas käytti asemaansa työnantajana hyväksi ja nuhteli neiti Toista, joka kuvitteli heidän olevan suhteessa tasa-arvoisia – niin ihmissuhderikoskumppaneina kuin työtovereinakin. Niinpä neiti Toinen myös sähähti palkastaan suhteessa työmäärään ja salailuun ja sekös herraa harmitti. Häntä kun ei neidin oma tahto ja persoona miellyttänyt. Neiti Toinen oli päättänyt lähteä suhteeseen omana itsenään ja näyttää luonteensa kaikkine epäkohtineen päivineen. Herra kun vihjaili mahdollisuudesta irtautua rouvastaan. Herra tosin halusi laittaa neidin samaan muottiin, hallittavakseen, kuten oli rouvansakin laittanut. Neiti toivoi edelleen suhteesta tulevan jotain, mutta luopui toivosta kuullessaan herran puhuvan hänelle kuten rouvalleen. Neiti Toiselle valkeni, että herra Avo oli aivan yhtä riippuvainen rouvastaan kuin oli huumeestaan. Neidin ja herran yhteiselämä ei ikinä tulisi toteutumaan herran puheista huolimatta. Lopulta herra Avo pakotti neidin vielä työn varjolla kohtaamaan rouva Avon kasvoista kasvoihin. Se oli neiti Toiselle viimeinen pisara. Hän teki päätöksen suhteen päättämisestä.

Herra Avo suhtautui neidin mielestä hyvin päätökseen. Herra pyysi neidin ystävyyttä, mutta neiti Toinen kieltäytyi. Hän ei halunnut ystäväkseen puolisoaan pettävää huumeidenkäyttäjää. Työprojektia oli kuitenkin vielä jäljellä, joten he sopivat hoitavansa homman loppuun. Pian neiti huomasi, että herra Avo jätti hänelle tarpeellisia tietoja antamatta ja vastattuaan ilmeisesti väärin herra Avon seksuaalisväritteiseen viestiin hän huomasi herran poistaneen hänet sosiaalisen median ystävistä. Tämä ei sinänsä neiti Toista harmittanut, lähinnä hän ajatteli herra Avon olevan pikkusieluinen hernenenä joka otti hylätyksi tulemisen turhan raskaasti. Neiti Toinen tapaili jo uutta miestä ja piti herra Avoa ainoastaan työtoverina. Ilmeisesti herra Avo ei sitä kestänyt. Neiti sai huomata, että herra julkisti projektiin liittyviä asioita ja jätti neidin niiden ulkopuolelle. Eikä neiti jaksanut kysellä perään, koska ajatteli herra Avon tarvitsevan etäisyyttä ja  lopulta ilmoittavan, kun projektin loppuunvienti olisi ajankohtaisempi. Vaan ei, lopulta herra Avo toimi projektissa niin itsenäisesti, ettei neidille enää jäänyt epäselväksi, että hänet oli syrjäytetty. Herra syytti neitiä tekemättömistä töistä, mutta miten neiti olisi ne voinut tehdä, kun kyseinen osa projektista oli jäänyt herra Avon osalta täyttämättä? Ensin tarvittiin herran panos, jotta neiti olisi voinut tehtävänsä suorittaa. Eikä herra Avo tarjonnut neiti Toiselle edes mahdollisuutta osallistua toisella tavalla – mitä osa herra Avon itsenäisestä touhuilusta olisi voinut olla – eikä siten mahdollisuutta kompensaatioon. Näin ollen neiti Toinen lähetti viimeisen erän laskun sovitusta summasta herra Avolle.

Tästäkös herra Avo pillastui ja kieltäytyi maksamasta loppusummaa! Neiti pysytteli rauhallisena herra Avon uhkaillessa häntä kuluttaja-asiamiehellä ja haukkuessa häntä raivohulluksi. Neiti Toinen konsultoi juristia asian tiimoilta, hoiti tarvittavat asiakirjat ja todisteet kirjallisena herra Avolle todeten, ettei hänellä ole mitään salattavaa heidän yhteistyötään koskien ja että hän on valmis valottamaan projektin käänteitä tarvittaville tahoille. Sekös vasta herra Avon suututti. Hän uhkasi levittää neidistä juoruja alalla, että tämä laskuttaa tyhjästä. Neiti Toinen kertoi rauhallisesti, että mikäli herra Avo niin tekisi, niin kyseessä saattaisi olla kunnianloukkaus, kuten myös raivohulluksi nimittelynkin osalta. Herra Avo hiljeni.

Meni muutama viikko ja neiti Toisen sähköposti kilahti viestin merkiksi. Siellä odotti viiden AaNelosen mittainen vihaposti (lue: rakkauskirje) herra Avolta, jossa herra Avo haukkui neiti Toisen narsistiseksi diktaattoriksi, väitti oman terapeuttinsa sanoneen neitiä vaaralliseksi itselleen ja muille ja retosteli omaa hyvyyttään ja viattomuuttaan. Herra Avo kertoi myös ”Osittain Vahingossa” äänittäneensä herra Avon ja neiti Toisen välillä käydyn riidan ja uhkasi lähettää tämän linkin neiti Avon yhteistyökumppaneille ja julkaista sen SinäTuubi-videopalvelussa oman versionsa kera vahingoittamistarkoituksessa. Hän myös kielsi neiti Toista ottamasta mitään yhteyttä häneen ja kertoi halveksivansa neitiä. Lupasi kuitenkin maksaa laskunsa, mutta huolehti siitä, että sekin tapahtui syyllistäen ja loukaten. Neiti Toisesta tuntui herra Avon viesti hetkellisesti pahalta, mutta viisaiden ystäviensä ansiosta hän hyvin nopeasti tajusi, että kirje oli puolisoaan pettäneen ja jätetyksi tulleen kannabisriippuvaisen miehen katkeraa tekstiä, jossa mies ei ottanut vastuuta teoistaan, vaan pyrki sälyttämään kaiken neiti Toisen syyksi. Neiti Toinen ei koskaan vastannut herra Avon kirjeeseen. Hän tosin kirjoitti vastineen, mutta lähinnä muistutukseksi itselleen siitä kaikesta mitä oli oppinut, prosessoinut, nähnyt ja kuullut. Neiti Toinen ymmärsi, ettei hän ollut syyllinen herra Avon pahaan oloon, vaan herra Avon tunteet olivat herra Avon tunteita ja neiti Toisen tunteet olivat neiti Toisen tunteita. Neiti Toinen jatkoi elämäänsä aivan kuin oli ennen herra Avoakin elänyt – noh, ehkä hitusen viisaampana ja vähemmän riippuvaisena itsensä ulkopuolelta tulevasta rakkaudesta ja uuden, fiksumman, kumppanin kanssa.

Mitä neiti Toinen sitten oppi? Ammatillisesti hän oppi, ettei pidä säälistä myydä omaa osaamistaan ja aikaansa polkuhintaan, eikä lähteä projekteihin joiden tarjoaja osoittaa muutakin kuin ammatillista kiinnostusta. Hän oppi myös, että hurmaavan kuoren ja kauniiden puheiden alla harvoin asuu se ihminen joka tällainen kaunopuheinen henkilö väittää olevansa. Hän myös oppi, että huumeesta riippuvainen ihminen on todennäköisesti myös monista muista asioista riippuvainen. Yksi suurimmista oppiläksyistä oli kuitenkin se, miten olla tietoisesti läsnä itselleen ja omille tunteilleen – miten kulkea vierellä riippumattomana toisen tilanteesta tai tunnemyrskyistä ja miten olla riippumaton itsen ulkopuolelta tulevasta rakkaudesta. Ainoa, jolle neiti Toinen kokee olevansa anteeksipyynnön velkaa, on rouva Avo. Ja ehkä hän jonain päivänä anteeksipyyntönsä esittää, mutta se on sitten jo toinen tarina. Herra Avo jatkaa edelleen toimintaansa ja kertoo tarinaa neiti Toisen pahuudesta heille, jotka siitä haluavat kuulla.

Sen pituinen se ja se siitä.

Miten sinun suhteesi voi – viekö se voimia vai antaako se niitä?

Laura

Laura

Olen Jomon-Shindo Kouluttaja/hoitaja LauraKokkonen. Mut tunnetaan artistien keskuudessa myös nimellä Varatäti. Opetan oman kehon kuuntelua ja rentoutumista. Kerron tässä blogissa yksityishenkilönä ajatuksiani ja havaintojani. Nämä ovat minun henkilökohtaisia mielipiteitäni, eivätkä ne ole välttämättä yhteneviä Ihmishuoltamon muiden hoitajien kanssa.
Laura

Olen ollut kovin väsynyt heti alkuvuodesta. Aikani ja keskittymiseni on mennyt oman elämän ja tuoreen parisuhteen (kaukosuhde) tasapainottamiseen. Viime viikolla katkesi kamelinselkä: löysin itseni huutamasta pilli suorana kumppanilleni. Minusta oli huomaamattani tullut terapeutti hänelle. Työpäiväni ovat pitkälti ihmisten huonon voinnin kohtaamista – harva tulee meidän luoksemme huutaen olevansa elämänsä kunnossa ja haluavansa ylläpitää huippukuntoa! Huonon olon kohtaaminen jatkuikin kotiin päästyäni. Sen sijaan, että parisuhde olisi voimauttanut, se vei voimia. Samalla sain itse huomata ja ymmärtää, kuinka raskas kumppani olen itse ollut (ja olen varmaan vieläkin, toivottavasti kuitenkin huomattavasti vähemmän) kaikkine tunnelukkoineni ja pinttyneine käytösmalleineni. Keskiviikkona päivällä (mies oli illalla tulossa luokseni) kaaduin selälleni jäiselle pihalle, löin kyynärpääni ja kyynärvarteni rappuralliin, joka kimposi päälleni tehden mustelmat oikeaan kylkeen ja olkapäähän. Yksi tärkeimmistä työkaluistani, kyynärvarteni oli ruhjeilla ja vuoti verta. Jouduin perumaan sen päivän asiakkaat, mutta päätin mennä seuraavana päivänä duuniin.

Universumi päätti toisin: kävin kyllä kaatumispäivänä vetämässä shindo-tunnin Lentävässä matossa ja tarkoitukseni oli sen jälkeen tuoda tavaroita Ihmishuoltamolle. Kuinka ollakaan, Huoltsikan lukko ei auennut, vaikka sinne ruuttasin lukkosulaakin. Torstaiaamuna työkaveri soitti ja sanoi, ettei hänkään päässyt sisälle. Peruin myös torstain asiakkaat. Totesin luonani olleelle miesystävälle, että näköjään Universumi laittaa muijan lepoon. Huomasin myös, ettei miehen seura voimauttanut – päinvastoin, olin niin väsynyt, että jopa fyysinen läheisyys – josta normaalisti nautin hyvin paljon – tuntui kuluttavalta. Eilen kävin aamupäivällä ihanan ihmishuoltajamme Kivimäen Niinan kraniosakraalihoidossa oikaisuttamassa kovan täräyksen saanutta kehoa ja väsynyttä mieltä. Päätös suhteen osalta alkoi olla selvä: jos vasta n. kuukauden tapailun jälkeen on rättiväsynyt, niin suhteessa ei ole kaikki kunnossa. Teimme vielä Niinan kanssa testiä, miten keho reagoi, kun otan ajatuksen suhteeseen jäämisestä ja lähtemisestä. Reaktio oli hälyttävä: kun otin ajatuksen jatkamisesta, koko aivoselkäydinnnestekierto (jota siis kraniossa rytmitetään tasapainoon) pysähtyi lähes kokonaan. Kun taas otin ajatuksen suhteen lopettamisesta, virtaus lähti vauhdilla liikkeelle. Keho ei valehtele. Kranion jälkireaktiona lähti aineenvaihdunta vauhtiin ja mustelmat jotka eivät vielä keskiviikon ilmalennosta olleet tulleet näkyviin, nousivat illalla pintaan. Lopputuloksena pistin suhteen eilen poikki ja vein miehen junaan. Voimaantuminen alkoi välittömästi. Tänään olen ollut pitkästä aikaa aikaansaava ja pirteä. Tunnen itseni tasapainoiseksi ja jaksan touhuta.
Millaisessa suhteessa sinä elät? Voimauttaako se vai viekö se voimia? Jos se vie voimia, miten voisit saada oman voimasi takaisin? Mitä voisit muuttaa? Entä miten voisit huolehtia paremmin itsestäsi, toisesta riippumatta?